Helsingin metron yhdysraide

Junawikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Helsingin metron yhdysraide on Oulunkylän ja Metrovarikon välillä sijainnut rataosuus metron huoltoon liittyviä kuljetuksia varten. Rata on Herttoniemen satamaradan viimeisenä purettu osuus.

Vaihde metron koestusraiteelle. Portti metroverkolle näkyy Villarintien tasoristeyksen toisella puolella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rataosuus Oulunkylä-Herttoniemi avattiin 1.1.1939 rakenteilla olleen Herttoniemen öljysataman kuljetuksia varten. Vuonna 1971 rataa ruettiin käyttämään myös metron kuljetuksia varten. Tuolloin ei ns. metron luovutusraidetta vielä ollut joten vaunut piti nostaa metron raiteelle.

Luovutusraide satamaradalta Villarintien ylitse koestusraiteelle rakennettiin vuonna 1977.

Vuonna 1992 vakituinen tavaraliikenne Herttoniemen radalla loppui kokonaan, jolloin satamrata jäi kokonaan metron yhdysraiteeksi. Ratalinjaa muutettiin vuosituhannen vaihteessa Oulunkylän ja Viikin välillä, jolloin rautatie kulki osan matkasta Maaherrankatua ja osan Viikintietä. Yhdysraiteen liikenne hoidettiin öisin.


Hylkääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden yhdysraiteen rakentamisen Vuosaareen vuoksi vanha yhdysraide jäi tarpeettomaksi. Radan liikenne loppui 2012 ja sen purkaminen valmistui 2015.