Otavan satama

Junawikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Otavan satama oli rautatieliikennepaikka Otavan satamaradalla. Se lakkautettiin satamaradan myötä vuonna 2014, mutta sitä on silti käytetty kaluston välisäilöntään 2017.

Otavan satama
Kuva asemalta
Otavan sataman asema
Perustiedot
Lyhenne  Ots
Rataosa  Otavan satamarata
Ratakilometri  292+885
Kunta  Mikkeli
Valtio  Suomi
Avattu  1.6.1891
Lakkautettu  4.10.2014
 • henkilöliikenne  1931
 • tavaraliikenne  2009
Liikenne
Operaattori(t)  VR
Tavaraliikenne  lakkautettu
Ratapiha
Raiteisto  2
Muut raiteet  Otavan saha (purettu)

Kuva asemalta
Otavan sataman ratapihaa sahan suuuntaan

Satamarata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otavan satamarata valmistui vuonna 1891. Se laski Otavan asemalta Puulan rantaan ja jatkui siitä Otavan sahalle. Sitä pitkin kuljetettiin tavaraa, joka laivattiin Puulaa pitkin Otavaan. Radalla oli vuoteen 1931 asti matkustajaliikennettä. Loppuaikoina rataa käytti Otavan saha, jonne rautatiekuljetukset päättyivät vuonna 2009. Otavan sahan ratapiha on sittemmin purettu. Radalla oli Otavan sataman asemalle asti museoliikennettä 4.10.2014, jolloin toistaiseksi viimeinen juna ajoi Otavan satamarataa pitkin. Rataosa suljettiin liikenteeltä 5.10.2014. Rataa ei ole sahan raidetta lukuun ottamatta purettu, ja sitä on ehdotettu uuden kaluston koeajoradaksi jyrkän nousun takia.[1][2]

Ratapihaa käytettiin kesällä 2017 tavaravaunujen säilytykseen, mutta valitusten takia kalusto siirrettiin muualle. [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]