Tuppuralan raiteet
Tuppuralan teollisuusraiteet olivat Mikkelissä Tuppuralan teollisuusalueen käyttämiä raiteita.
Saksalan sahan raide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Raide Tuppuralaan erkani Mikkelin rautatieasemalta pohjoiseen ja päättyi vetoraiteeseen, siten, että asemalta tulevat vaihtoliikkeet ylittivät Tuppuralan suunnan vaihteen, vaihde käännettiin ja vaihtoliike jatkoi toiseen suuntaan. Saksalan raide kulki etelään vetoraiteelta. Raide Saksalan hörysahalle oli käytössä vielä 1950-luvulla, ja on sittemmin purettu.
Grahnin raide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Raidetta varsinaiselle Tuppuralan teollisuusalueelle käytti lähinnä Grahn ltd. joka oli myös raiteen viimeinen käyttäjä. Raide Saksalan raiteelta Grahnin vaneritehtaalle avattiin toisen maailmansodan jälkeen, ja sen käyttö loppui Grahn ltd:n konkurrsin jälkeen vuonna 1986. Raide oli vielä 1989 olemassa, ja se lienee purettu 1990-luvulla.
Kapearaiteinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuppuralan teollisuusalueen sisäisiin kuljetukseen satamassa ja teollisuuslaitoksilla oli kaperaitenen rautatie ennen toista maailmansotaa. Rata on kokonaan purettu.