Helsingin metro

Junawikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Helsingin metro on maailman pohjoisin metro. Se avattiin alunperin liikenteelle vuonna 1982.

Helsingin metro palvelee Helsingin keskustaajaman aluetta ja ulottuu Helsingin, Vantaan ja Espoon kuntiin, joskin Vantaan puolella sijaitsee ainoastaan Mellunmäen aseman kääntöraide.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin metron rakentaminen aloitettiin 1971. Samana vuonna valmistui koajorata Herttoniemestä Metrovarikolle. Yleisölle avoin koeajoliikenne alkoi välillä Hakaneimi - Itäkeskus 1.6.1982. Virallisesti metron avattiin liikenteelle 2.8.1982, jolloin säännöllinen liikenne alkoi välillä Rautatientori - Itäkeskus. Rataa jatkettiin Kamppiin 1983 ja Sörnäisten asema avattiin vuonna 1984. Rata Mellunmäelle avattiin Kontulaan asti 1986 ja kokonaisuudessaan se avattiin 1989. Rata Ruoholahteen valmistui 1993. Vuonna 1995 Rautatientorin ja Hakaniemin asemien väliin avattiin Kaisaiemen asema. Kaisaniemen asema oli tarkoitus avata jo vuonna 1982 Rautatientori-Itäkeskus -välin yhteydessä, mutta sen rakentaminen jäi tuolloin kesken. Itäkeskuksesta valmistui vuonna 1998 haararata Vuosaareen. Kalasataman asema avattiin 2007. Metron Uusi yhdysraide Vuosaaressa avattiin 2012 ja vanha poistettiin käytöstä.

Länsimetron rakennus aloitettiin 2009 ja sen ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 2017. Toisen vaiheen arvioidaan valmistuvan vuonna 2023.

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusittu M100-sarjan metrojuna Vuosaaressa.

Helsingin metron kalustona toimivat M0, M100, M200 ja M300 junat. M0 junat olivat vain koekäytösä ja M100 junat korvasivat ne. Vuosithannen taitteessa uusia M200-metroja otettiin käyttöön. Ensimmäinen M300 saapui Helsinkiin keväällä 2015 ja M300-sarja on käyttöön tultuaan korvannut M100-sarjan metroja liikenteestä.

Rataverkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metrohaarukka.jpg

Nykyään käytössä olevaan rataverkkooon kuuluu rataosuus Matinkylästä Itäkeskukseen ja edelleen Mellunmäelle ja Vuosaareen. Vuosaaren kääntöraiteelta lähtee metron uusi yhdysraide Vuosaaren sataman ratapihalle. Syöttöraiteet metrovarikolle erkanevat Itäkeskuksen ja Siilitien välillä. Osuudet Itäkeskus-Puotila, Ruoholahti-Sörnäinen sekä metron kääntöraide ovat maan alla.

Kaavio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linjat ja liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnus Länsipää Itäpää Liikennöintiajat Vuoroväli päiväsaikaan Vuoroväli ruuhka-aikaan Muuta
M1 Matinkylä Vuosaari 06-23 10 min 5 min
M1B Itäkeskus Vuosaari 05-08 20 min Metrovarikolta tulevia M1-linjan metroja
M2 Tapiola Mellunmäki 06-23 10 min 5 min
M2B Itäkeskus Mellunmäki 05-07 Metrovarikolta tulevia M2-linjan metroja
M2M Matinkylä Mellunmäki 22-23 Kaksi kertaa päivässä arkisin ajettava M1 ja M2 linjojen välillä kalustoa vaihtava linja.

Tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimetron on tarkoitus valmistua 2023. Ensimmäinen osuus avatiin tosin jo vuonna 2017. Lisäksi suunnitteilla on useita muita laajennuksia, kuten Töölön metro, Viikin metro, Lentokenttämetro, Laajasalon metro ja Itämetro.