Operail

Junawikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Operail logo.png
Operail
Toimialue

Viro, Etelä-Suomi

Toiminnassa

2012–

Edellinen omistaja

Eesti Raudtee

Raideleveys

1520 mm

Liikevaihto

75,4 milj. vuodessa

Kotipaikka

Tallinna, Viro

Operailin C36-7i -veturi Võrun asemalla vuonna 2020.

Operail on virolainen valtio-omisteinen rautatieyhtiö. Operailin ydinliiketoimintaa on tavaraliikenne, kaluston vuokraus sekä konepajatoiminta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 valtio-omisteisen Eesti Raudteen toiminnot jaettiin kahden tytäryhtiön hoidettavaksi. EVR Infraan vastuulle jäi radanpito ja EVR Cargolle jäivät Eesti Raudteen tavaraliikenteen toiminnot. Vuonna 2012 EVR Cargo irroitettiin täysin omaksi yhtiökseen, kun taas EVR Infra jatkoi toimintaa nimellä Eesti Raudtee. EVR Cargo muutti nimensä Operailiksi 2018. Päätöksen taustalla oli halu erottua Eesti Raudteesta, johon vanha EVR-nimi viittasi.[1]

Toiminta ja tytäryhtiöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron tavaraliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operail liikennöi tavaraliikennettä pääasiallisesti Viron sisäisesti. Yhtiön tavaraliikenne koostui aiemmin suurelta osin Venäjältä tulevasta tavaraliikenteestä, mutta Venäjän liikenne päättyi vuonna 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan.[2] Venäjän liikenteen päättymisen jälkeen ainoa Operailin käyttämä raja-asema on Valgan asema Latvian vastaisella rajalla.

Operailin tavaraliikenteen toimintoja operoidaan pääasiassa Tapasta käsin. Tapassa sijaitsevat sekä Operailin konepaja, että sen vilkkain järjestelyratapiha.

Operilin tämänhetkiseen kalustoon kuuluvat C36-7i, TEM TMH, CME3, sekä C30-M -dieselveturit, joita sillä on yhteensä 64 kappaletta, sekä yhteensä 3500 eri tyyppisiä tavaravaunuja, joita käytetän myös kansainvälisessä liikenteessä Viron ulkopuolella.[3]

Operail Holding[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operail Holding on Operailin tytäryhtiö, joka hallinnoi Operailin liiketoimintoja Viron tavaraliikennettä lukuunottamatta. Operail Holdingilla on neljä tytäryhtiötä.[4]

Operail Leasing[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operail Leasing vastaa Operailin tavaravaunujen vuokraamisesta. Vuonna 2019 Operailin 3500 tavaravaunusta yhteensä 2300 oli vuokralla ja vain 1200 yhtiön omassa käytössä.[5]

Opereail Repars[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operail Reparsin valmistama C30-M Tapassa kesällä 2021.

Operail Repars vastaa kaluston kunnostuksesta ja muutostöistä. Yhtiön toiminnot ovat pääosin Tapan konepajalla, jossa yhtiö valmistaa C30-M -sarjan dieselvetureita. Ensimmäinen C30-M -veturi valmistui vuonna 2018, päättäen kahdeksan vuoden tauon vetureiden valmistuksessa Virossa.[6]

Operailin Suomen toiminnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operailin Suomen toiminnot on jaettu kahdelle tytäryhtiölle, Operail Leasing Finland, sekä Operail Finland. Opearil Leasing Finland, joka vastaa Operailin kaluston vuokrauksesta Suomessa, aloitti toimintansa vuonna 2019, jolloin yhtiö vuokrasi yhteensä 195 hakevaunua suomalaisille metsäteollisuuden yrityksille.[7]

Operail Finland perustettiin perustettiin vuonna 2020 operoimaan tavaraliikennettä Suomessa. Yhtiöllä on yhdeksän Dr 20-dieselveturia linja-ajoa varten sekä yksi Tapan konepajalla valmistettu C30-MF -vaihtoveturi, jonka suomalainen tyyppimerkintä on Dr 21.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]