InterCity Suomessa

Junawikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
InterCity-juna vanhassa värityksessä Tikkurilan rautatieasemalla
InterCity-junan vaunu sisältä.
Yksikerroksinen InterCity-vaunu nykyisessä vihreä-valkoisessa värityksessä.
Kesällä 2013 liikenteeseen tullut uusi ohjausvaunu.
Vuoden 2016 jouluaaton aaton kokonaan kaksikerroksinen ”superjuna” ohittamassa Koivukylän asemaa.
VR:n uuden kaksikerroksisen Edm-makuuvaunun hytti. Hyttiin mahtuu kaksi ihmistä, yläkerran hyteissä on oma WC ja suihku.

InterCity eli IC on VR:n kaukojunaliikenteen junabrändi, joka muodostaa nykyään suurimman osan Suomen kaukojunaliikenteestä. InterCity-junien korkein matkanopeus voi rataosasta riippuen olla jopa 200 km/h. Kaluston nopeuden suhteen sekä Pendolinot, että Allegrot ovat nopeampia, joskin Pendolinot käyttävät nykyään jokseenkin samoja aikatauluja, kuin InterCityt, eikä nopeuseroa täten synny. InterCity- ja Pendolino-junabrändien kalustoa onkin käytetty melko paljon ristiin tarpeen vaatiessa.

InterCity-brändin mukainen väritys on nykyään vihreä-valkoinen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

InterCity-junabrändin edeltäjänä voidaan pitää Express-junabrändi, jota liikennöitiin 1980-luvulla sinisillä vaunuilla. Express-brändillä ei ollut omaa väritystä, lukuunottamatta vaunuissa olleita Express-tekstejä. Kun InterCity-vaunujen alkuperäiseksi väritykseksi myöhemmin tullutta väritystä testattiin Dm9-junayksikön CEiv-liitevaunussa numero 5605 1980-luvun lopulla, kyseiseen liitevaunuun teipattiin "Express-"tekstit, mikä viittaa siihen, että nimen "Express" oli tarkoitus jäädä pitkäaikaisemmaksi ja IC-värityksenä myöhemmin tunnetun värityksen tarkoitus olla kyseisen brändin väritys. Brändin nimi kuitenkin muuttui InterCityksi ensimmäisten sitä varten valmistettujen vaunujen tullessa liikenteeseen.

Ensimmäiset InterCity-junabrändiä varten valmistetut vaunusarjat Cx, Ex ja Rx valmistettiin Valtionrautateiden Pasilan konepajalla, Transtechilla sekä Valmetilla vuosina 1988 - 1992.

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kaksikerroksiset IC-vaunut tulivat käyttöön vuonna 1998, InterCity-junabrändin täyttäessä 10 vuotta. Ensimmäiset vaunut olivat sarjoja Ed ja Eds. Kirjain d vakiintui tarkoittamaan kaksikerroksisia vaunuja.

Kaikki VR:n InterCity-brändin kaksikerroksiset vaunut ovat Transtechin/Talgon valmistamia.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvun alkupuolella alettiin liikennöidä ravintolavaunuttomia täysin kaksikerroksisesta kalustosta koostuneita InterCity2-junia. Näiden junien matkanopeus oli hieman suurempi, kuin muiden IC-junien. InterCity2-junissa palveli kärrymyynti, "Mini-bistro". Nimi oli peräisin Rx-sarjan ravintolavaunujen ravintolan nimestä "Bistro".

VR päätti vuonna 2003 tilata kaksikymmentä uutta makuuvaunua. Nämä tilattiin Talgolta ja olivat ensimmäiset Suomessa käyttöön tulleet kaksikerroksiset maakuuvaunut. Kauppaan kuului myös optio 20 lisäaunusta, mutta optiota ei käytetty. Vaunut saivat InterCity-brändin kaksikerroksisten päivävaunujen väritystä muistuttavan värityksen ja litteran Edm. Makuuvaunuja ei kuitenkaan käytetty InterCity-junissa, vaan pikajunissa, ennen kuin 2010-luvulla osan yöjunista tunnuksiksi muutettiin InterCity. Myös uudet 2000-luvulla käyttöön tulleet Hccmqqr-autovaunut saivat InterCity-värityksen.

Uusia InterCity-brändin käyttöön tulleita päivävaunuja otettiin käyttöön vuonna 2008.

Vuonna 2006 "Uusi Juna-aika"-nimisen matkustajaliikenteen uudistuksen yhteydessä InterCity-junat korvasivat pikajunia yhä suuremmissa määrin. Pikajunia ja InterCity-junia liikkui kuitenkin vielä paljolti samalla rataosilla. Liput maksoivat InterCity-juniin etäisyydestä riippuen 17−27 % enemmän kuin pikajuniin.

Uudistuksen yhteydessä myös 1.-luokka poistettiin, sillä seurauksella, että ensimmäisen luokan Cx-vaunut, muutettiin sarjaan Expt.

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

InterCity-vaunuja alettiin maalata helmikuussa 2010 maalata vihreä-valkoiseen väritykseen, eli "vihertämään."[1] Ensimmäinen maalattu vaunu oli Edb-sarjaa.

Myös Hccmqqr-sarjan autovaunut maalattiin viher-valkoiseen väritykseen. Ne samalla saivat myös tunnuksen Gd.

Myös jo käytöstä poistuneen Sibelius-junan vaunut on maalattu punavalkoisiin InterCity-väreihin. VR:n aggregaattivaunut (3 kpl Eifet ja 2 kpl De-sarjaa) sekä Rk-sarjan ravintolavaunut on maalattu punavalkoisiin IC-väreihin. Myös osa Dr16-dieselvetureista ovat InterCity-värityksessä, ja niitä on mahdollista käyttää intercity-kaluston kanssa sähkönsyöttöominaisuuden ansiosta.

Matkustajaliikenteen vaihtotyötarvetta haluttiin vähentää muuttamalla junat kaksiohjaamoisiksi, joten VR tilasi Transtechilta kaksikerroksisia ohjausvaunuja. Nämä saivat litteran Edo. Vanhat 160km/h-nopeuden yksikerroksiset vaunut haluttiin myös jättää pois kierrosta junavuorojen nopeuden nostamiseksi, joten Rx-ravintolavaunusarjaa korvaamaan on valmistettu vuodesta 2013 alkaen ERd-kaksikerros-ravintolavaunuja. Nämä saivat ravintolabrändin "Duettoplus". Aiemmin InterCity-junissa oli käytetty "Bistro"-ravintolabrändiä, sekä joissain vuoroissa sinisiä ravintolavaunuja, etenkin "Pub resiinaa", eli Rbkt-vaunuja, sekä IC-väritykseen maalattuja "Kultainen kulkuri"-vaunuja, eli Rk-sarjaa.

Vuoden 2014 elokuussa ravintolavaunuttomien junien IC2-erillisbrändi poistettiin.[2]

1.12.2015 alkaen ympärivuotiset Helsinki - Rovaniemi (- Kemijärvi) -yöjunat muuttuivat junatunnukseltaan yöpikajunista InterCityiksi.

Edb-vaunujen extra-luokkia alettiin uusia keväällä 2019. Uudistetulla extra-luokalla varustetut vaunut saivat litteran CEd.

Superjuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VR nimesi jouluaatonaattona 23. joulukuuta 2016 liikennöidyn InterCity 27 -vuoron ”superjunaksi”. Juna kulki Helsingistä Rovaniemelle, lähtien klo 15:27. Junassa oli tilaa noin 1 500 matkustajalle. Junassa oli siis suurin matkustajakapasiteetti, joka Suomessa on rauhanaikana ollut. Juna koostui 15 kaksikerrosvaunusta, joista kaksi oli ERd-tyyppisiä ravintolavaunua ja kaksi Edfs- sarjan invapalvelu-leikkivaunuja.

Junan henkilökuntakin oli tavallista suurempi, koostuen viidestä konduktööristä ja viidestä junatarjoilijasta.[3] 415-metriä pitkän Superjunan uutisoitiin virheellisesti olevan Suomen rauhanajan pisin matkustajajuna, vaikka Suomessa on liikennöinyt lukuisia pidempiä yöjunia, kuten samana iltana lähtenyt PYO263 (468m).[4]

IC27:n Vaunut olivat seuraavasti numeroidut:

1: Edb, Eko- ja Ekstra-luokan matkustajavaunu, jonka yläkerrassa on Ekstra-luokka ja välitasolla oli lemmikkipaikkoja
2: Ed, Eko-luokan matkustajavaunu
3: ERd, ravintolavaunu, jonka yläkerrassa on Eko-luokan matkustamo
4: Edfs, palveluvaunu, Eko-luokan matkustajavaunu, jonka yläkerrassa on lasten leikkipaikka, alakerrassa pyörätuolipaikkoja, esteetön WC ja välitasolla konduktöörin työpiste
5: Ed, Eko-luokan matkustajavaunu
6: Ed, Eko-luokan matkustajavaunu
7: Edb, Eko- ja Ekstra-luokan matkustajavaunu, jonka yläkerrassa on Ekstra-luokka
8: Ed, Eko-luokan matkustajavaunu
9: Edb, Eko- ja Ekstra-luokan matkustajavaunu, jonka yläkerrassa on Ekstra-luokka
10: ERd, ravintolavaunu, jonka yläkerrassa on Eko-luokan matkustamo
11: Edfs, palveluvaunu, Eko-luokan matkustajavaunu, jonka yläkerrassa on lasten leikkipaikka, alakerrassa pyörätuolipaikkoja, esteetön WC ja välitasolla konduktöörin työpiste
12: Ed, Eko-luokan matkustajavaunu
13: Ed, Eko-luokan matkustajavaunu
14: Ed, Eko-luokan matkustajavaunu
15: Edb, Eko- ja Ekstra-luokan matkustajavaunu, jonka yläkerrassa on Ekstra-luokka ja ja välitasolla oli lemmikkipaikkoja

2020-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 2021 tehtiin muutostyönä Ed-vaunusta yksi Edg-kaksikerrosmatkatavaravaunu. Vaunu otettiin käyttöön yöjunapariin 265/274 12.5. alkaen. [5]

Huhtikuussa 2024 nimen InterCity käyttö yöjunissa päättyi ja kaikki InterCity -nimellä liiknnöidyt yöjunat muuttuivat pikajuniksi.

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

InterCity-junien kalusto on pääosin kaksikerroksista, lukuunottamatta joissain vuoroissa käytettäviä Rx-ravintolavaunuja. Kaikki IC-junat ovat savuttomia ja kaikkien kaksikerrosvaunut ovat ilmastoituja.

Kaksikerroksisten päiväjunien vaunut on yleensä numeroitu seuraavasti:

1: Edo, Eko-luokan ohjausvaunu, jonka alakerrasta löytyy lemmikkiosasto
2: CEd, Eko- ja Ekstra-luokan vaunu, jonka yläkerrasta löytyy Ekstra-luokka
3: ERd, ravintolavaunu, jonka yläkerrasta löytyy lisämaksullinen matkustamo
4: Eds tai Edfs, palveluvaunu, Eko-luokan vaunu, jonka yläkerrasta löytyy lasten leikkipaikka, alakerrasta pyörätolipaikat, esteetön WC sekä Edfs-vaunuissa välitasolta konduktöörin hytti
5–: Ed, Eko-luokan vaunu(ja)

Poikkeuksia tästä huolimatta on toisinaan olemassa, kuten osan vuoroista ravintolavaunuttomuus. Näissä junissa ei yleensä ole vaunua numero 3 ollenkaan ja yleensä junassa on ravintolakärry kiertelemässä osastoilla.

InterCity-junan on tavallinen matkustajakapasiteetti on noin 500–600 matkustajaa,[6] ja pituus on 10-vaunuisena noin 265 metriä[7]. Juhlapyhien yhteydessä paikkamäärää lisätään.

Vaunukaluston sarjatunnukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

InterCity-vaunusarjojen vaunut:

Tunnus Lkm valmistettu Lkm  Numerointi Selite
CEd 41 41 Kaksikerroksinen Eksta- ja Eko-luokan vaunu. Tehtiin muutostyönä Edb-sarjasta.
Ed 109 68 28001–28109 Kaksikerroksinen Eko-luokan vaunu. Osa muutettu Edb-vaunuiksi.
Edb 41 0 28401–28441 Kaksikerroksinen Ekstra- ja Eko-luokan vaunu. Muutettu sarjaan.
Edfs 31 31 28301–28331 Kaksikerroksinen Eko-luokan konduktööri-/palveluvaunu.
Ed(ilx) Kaksikerroksinen Eko-luokan vaunu lemmikkieläinpaikoilla. Virallisesti tunnuksella Ed.
Edm 50 40 28501–28550 Kaksikerroksinen makuuvaunu.
Edo 42 12 28601–28642 Kaksikerroksinen ohjausvaunu.
ERd 26 12 28701–28726 Kaksikerroksinen ”DuettoPlus”-ravintolavaunu.
Eds 12 12 28201–28212 Kaksikerroksinen Eko-luokan palveluvaunu ilman konduktöörin hyttiä.
Ex 50 50 26201–26230, 26301–26320, 29941–29946 Yksikerroksinen Eko-luokan vaunu.
Expt 18 18 26401–26418 Yksikerroksinen Eko-luokan vaunu ja lemmikinkuljetusmahdollisuus.
Rx 12 12 26701–26712 Yksikerroksinen ravintolavaunu ”Bistro”.
Cx 18 0 26101–26118 Yksikerroksinen 1. luokan vaunu. Kaikki muutettu Expt-vaunuiksi.

InterCity-brändin väritykseen maalatut siniset vaunut:

Tunnus Lkm valmistettu Lkm  Numerointi Selite
EFits 3 3 237001-237002, 276001 Yksikerroksinen Eko-luokan konduktöörinvaunu. Muutettu sarjasta EFit.
EFs 4 4 276002-276005 Yksikerroksinen Eko-luokan konduktöörinvaunu. Muutettu sarjasta EFit.
Eiu 1 0 27067 Yksikerroksinen Eko-luokan vaunu. Muutettu Eit-vaunusta.
Rk 12 11 27809–27815, 27817–27820, 29981 Yksikerroksinen IC-väritykseen maalattu entinen pikajunan uusittu ravintolavaunu ”Kultainen kulkuri”
Rt(x) 4 (1) 23701, 23703–23705 Yksikerroksinen IC-väritykseen maalattu entinen pikajunan ravintolavaunu. Vaunut romutettu yhtä museovaunua lukuun ottamatta (pikajuna-värityksessä). Virallinen tunnus Rt.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.vr-konserni.fi/fi/vakiolinkit/VR-konsernitiedottaa/news_798.html VR:n ensimmäinen vihreä junavaunu liikenteeseen
  2. Savon-matkat nopeutuvat elokuussa 28.7.2014. VR Group. Viitattu 29.7.2014.
  3. Koivuranta, Esa: Joulun "superjuna" nielaisee 1 500 matkustajaa, ja arvio on, että 200 heistä haluaa oluen 23.12.2016. Yle. Viitattu 23.12.2016.
  4. https://juliadata.fi/timetables?s=263&d=23.12.2016
  5. Yksinäisen junan pill, Facebook.com
  6. Egutkina, Anna: VR:n superjuna kiidättää joulukansan pohjoiseen: "Historiallisesti suurin juna" Iltalehti-verkkolehti. 22.12.2016. Alma Media. Viitattu 23.12.2016.
  7. Niemelä, Niina: 400-metrinen juna kuljettaa lomalaiset pohjoiseen: ”Liikkeelle kaikki mikä teknisesti mahdollista” Aamulehti-verkkolehti. 23.12.2016. Alma Media. Viitattu 23.12.2016.